1. Miten vuosi 2015 meni sinun osaltasi?
2015 oli kokemusten kannalta ehkä elämäni parhain. Alamäkiä oli, mutta niistä aina noustiin hyvällä fiiliksellä. Kaiken kaikkiaan vuosi 2015 oli kasvattava.
2. Mikä oli tämän vuoden paras asia?
Tätä ei tarvitse kahdesti miettiä haha. Itse asiassa mulla on kaksi parasta asiaa, sillä en vaan voinut päättää kumpi oli parempi. Eli One directionin keikka ja kielimatka. Molemmat olivat parhaimpia kokemuksia koko elämässäni!
3. Entä kuluneen vuoden ikävin asia?
Lähtöpäivä. Brightonista tuli mulle kuin second home ja lähteminen sieltä oli todella vaikeaa. Meidän Suomiryhmä oli aivan paras ja tuntui niin ikävältä jättää tutut kasvot, kun tiesi, ettei niitä tule pitkään aikaan näkemään. :/
4. Teitkö vuodelle 2015 uudenvuodenlupauksia ja jos teit niin pitivätkö ne?
En tehnyt.
5. Mitä odotat tulevalta vuodelta?
Odotan huippukokemuksia, kesää, uusia kavereita ja kenties uutta kielimatkaa? ;) Ollaan menossa kesäkuussa äidin kanssa myös takaisin Brightoniin, joten sitä odotan tosi tosi paljon!
6. Teitkö uudenvuodenlupauksia vuodelle 2016?
Tein lupauksen itselleni, etten syö herkkuja puoleen vuoteen. Katsotaan miten tää kestää. :D
7. Mitä haluat sanoa itsellesi vuoden päähän?
Don't give up on your dreams! Vuoden päästä saatan olla hakenut vaihto-oppilaaksi, aivan hullua jos se on totta!!
Mahdollisimman monta kielimatkakaveria Brightonista, mulla on teitä ikävä. ♥
9. Miten kielimatkat liittyvät ensi vuoteesi
Teen hullusti töitä, että saisin pisteet ja varaukset uuteen kielimatkaan!
10. Haasta kolme tyyppiä ja linkkaa ne tähän
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti