Alunperin halusin toteuttaa tämän postauksen videona. Ajattelin kuitenkin nyt kirjoittaa sen postauksena videoeditorini reistaillessa.
Mulla tuli eilen yöllä tosi outo olo. Siinä tunteessa oli jotain surullista, jotain iloista ja ikävää. Jokin sai mut miettimään kielimatkaa ja sen tuomia fiiliksiä ja no yöllä mulla ei luonnollisesti ollut ketään kelle avautua, joten halusin avata mun mielen ja kirjottaa mun mietteet konkreettisesti johonkin. Tiedän, että monella mun blogin lukijalla ja entisellä kielimatkalaisella on samoja mietteitä kuin mulla ja toivon, että edes joku voi samaistua tähän.
Moni ihminen on sanonut mulle, että mitä järkeä kielimatkoissa on? Sehän on ihan turhaa rahanhaaskausta ja saman kokemuksen saisit lähtemällä perheen kanssa ulkomaille. Voin myöntää, että itsekin joskus ajattelin noin, mutta kielimatkalla käytyäni aloin miettimään paremmin noita sanoja. Mulle kielimatka oli jotain, mitä ei voi sanoin kuvailla. Se todellakin oli rahan arvoista ja ylitti mun odotukset.
Noihin kolmeen viikkoon Englannissa mahtui surua, iloa, onnistumisen tunnetta, ilonkyyneleitä, surunkyyneleitä, epäonnistumisia, onnistumisia, nauramista iltamyöhään, kipeitä lihaksia, hymyjä, voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin. Varsinaista ikävää kotiin mulla ei tullut ollenkaan matkan aikana. Toisenlainen ikävä tuli kuitenkin kun oli aika lähteä kotiin.
Näkisinkö enää ikinä kielimatkalla saatuja kavereita? Miten voisin lähteä paikasta, mistä on tullut kuin toinen koti? Mitä teen Suomessa, kun en enää voi nauraa hostsiskon kanssa tanskankielen söherrykselleni?
Joka ikinen hetki teki mun matkasta täydellisen. Ilta Brighton pierillä kun nähtiin meiän hyvä ystävä kielikurssilta ja vaihdettiin haleja iltamyöhään. Summeranza ja vietettiin päivä kavereiden kanssa Hastingista. Eka kerta fish & chipsejä. Viimeinen disco ja itkuisia kasvoja kaikkialla.
Suomessa terminaalissa, kun tanssittiin EF tanssi viimeisen kerran ja halattiin kaikkia. Käveltiin ulos terminaalista ja nähtiin vanhemmat ensimmäistä kertaa kolmeen viikkoon.
Mä en IKINÄ tule unohtamaan noita kolmea viikkoa, meidän suomiryhmäläisiä, uusia kavereita, Brightonia ja liidereitä, opettajia, Lontoota, Summeranzaa, en mitään. Kielimatka tuntuu hetkelliseltä ilolta, mutta oikeasti se antaa paljon enemmän. Se antaa kokemusta, itsenäistymistä, unohtumattomia hetkiä, muistoja ja sekavia tunteita.
Matka ei lopu siihen, kun lentokoneen renkaat tömähtää Suomen maaperälle. Trust me , sun elämäsi seikkailu on vasta aluillaan.
